Aihearkisto: Perhokalastus

Lohen perhokalastus

Lohen perhokalastus on melkoista salatiedettä, toiset saavat lohia joka kesä ja toiset eivät koskaan. Tässä jutussa keskityn perinteiseen lohenkalastukseen lohiperhoilla. Jutun tarkoituksena on kertoa perusniksejä, joilla aloittelijakin saisi lohen siiman päähän. Kokemukseni olen kerännyt kymmenien vuosien ajalta Tenolta, Neideniltä ja muilta Ruijan joilta. Kirjoittajalla on yli 40 vuoden kokemus edellä mainituista paikoista, toivotaan että joku hyötyisi näistä.

perustietoa

Lohta pyydetään perholla silloin kun se on noussut jokeen kutemaan. Nousu alkaa kun veden lämpötila kohoaa noin + 5 asteeseen eli Pohjois-Suomessa yleensä kesäkuun alussa. Ensin nousevat yleensä isot lohet ja perässä tittiparvet. Lohennousu kestää pitkään ja viimeisimmät tulevat vielä elokuussa. Annielvalle lohet nousevat 28 viikosta elokuulle, eli myöhään kuten Kymijoellekin. Nousevat lohet eivät yleisen väitteen mukaan ota perhoon syödäkseen vaan ärsykkeen havaittuaan. Epäilen tätä väitettä eli kyllä lohella on aina tallella ruokailuvietit, jotka kudun aikana ovat vain toissijaisia. Tietty perhon ärsyke saattaa laukaista ruokailuvietin ja varsinkin nousun alkuvaiheessa usea lohi käyttää vielä ravintoa tosin vähenemässä määrin. Varsinkin pikkulohilla olen usein löytänyt vatsasta ruoanjäänteitä.

Perhokalastajan varusteet kulkevat perholiivien taskuissa. Tarpeellisia varusteita ovat mm. eri vahvuiset perukesiimat, hiomakivi, puukko, siimaleikkuri, aurinkolasit, perhorasiat ja nosto-koukku. Syvälle jokeen kahlaaminen ei lohen kalastuksessa ole tarpeen, joten yleensä kahluusaappaat /housut riittävät.

Lohen perhokalastuksessa tärkeitä asioita ovat:

– oikeat välineet
– oikea perho
– kalastuspaikan valinta
– kalastustekniikka
– veden korkeus ja säätila

Välineet

Kun tavoitteena on iso lohi, käytetään yleensä 2-käden vapaa siimaluokassa AFTM 9-12. Vavan pituus jakaa mielipiteitä ja niiden pituus vaihtelee 10 -20 jalkaan, mutta yleisin käytetty on 14-15 jalan vavat. Pitkän vavan hyöty tulee esille pitkälle heitettäessä ja perhoa roikot-taessa oletetun lohen nokan edessä, mutta ennen kaikkea silloin kun kala on kiinni. Pitkällä vavalla kalaa on helpompi ohjailla pois pahoista kivikoista. Yhden käden vavoillakin pärjää kohtuudella, joten sen takia ei kannata jättää reissua tekemättä.

Kelan valinnassa on kaksi tärkeää seikkaa. Siimaa ja pohjasiimaa tulee mahtua paljon ja kelassa on tarpeeksi hyvä jarru. Mikäli rahan kanssa ei ole ongelmia, kannattaa ehdottomasti hankkia ns. kunnon jarrulla oleva kela.

Siima on pääsääntöisesti kelluvaa kaksoiskartiosiimaa, mutta ampumapäät ovat nostaneet suosiotaan viime aikoina. Kummallakin pärjää mainiosti, sillä mm. Tenolla ja Neidenillä ei tarvitse edes pitkälle heittää vaan lohet ovat usein rannan lähellä tai saavutettavissa kahlaamalla. Siiman kanssa yhtä tärkeä on pohjasiiman laatu ja määrä. Iso lohi vie helposti siimaa kelalta yli sata metriä, joten sitä on aina laitettava kela täyteen. Alkukesästä tarvitaan upposiimoja tai vähintään kärkiuppoavaa siimaa, koska perho on saatava pohjan tuntumaan yleensä pariin metriin.

Lyijysiima on hyvä lisä lohenkalastuksessa. Varmin tapa jäädä lohetta on kalastaa aina ja kaikkialla samalla tavalla. Kalastusvälineiden ja kalastustavan muuttaminen palkitaan usein lohen muodossa. Korkean veden aikana perho pitää saada mahdollisimman lähelle pohjaa. Uppoavan siiman ohella voidaan kokeilla myös painotettuja perhoja tai lyijysiiman pätkää perhosiiman ja perukkeen välissä. Viime vuosina suosioon nousseen kolmihaaraisen lohiperhon tehokkuus ei suoranaisesti ole koukun kolmannen haaran ansiota. Kolmihaarakoukku on painavampi, jolloin siihen sidottu perho ui syvemmällä ja rauhallisemmin kuin yksi- tai kaksi haarakoukkuun sidotut perhot.

Perukkeiden tulee olla riittävän vahvakärkiset. Lohestuksessa käytetään usein n. 3-4 metrin mittaista peruketta, joka koostuu noin parin metrin pitkästä runko-osasta ja 1-2 metrin mittaisesta kärkiosasta. Mitä kirkkaampi on ilma ja vesi, sitä ohuempi perukkeen tulee olla. Yleensä käytetään 0,30 – 0,50 mm kärkeä. Käytettäessä uppoavaa siimaa peruke voi olla lyhyt, yleensä metrin monofiili on hyvä.

Perhon uittaminen

Kauniisti siimaa ilmassa pyörittelevä perhokalastaja ja armoton saamamies eivät läheskään aina kohtaa toisiaan samassa persoonassa. Monet Tenolla tunnetuista saamamiehistä eivät osaa kunnolla edes perusheittoa. Vielä enemmän on osaavia perhonheittäjiä, jotka eivät saa kalan kalaa. Syy tähän outoon tilanteeseen on yksinkertainen; perho kun kalastaa vain vedessä ollessaan. Perhonheitto on vain välttämätön paha, jonka avulla perho saadaan siirrettyä lohen ulottuville. Tärkeintä on se, mitä perho tekee vedessä. Osaavat lohestajat panostavat nimenomaan perhon uittamiseen. Siimaa seurataan koko ajan tarkasti jatarvittaessa tehdään korjausliikkeitä.

Perhokalastajan vuosi

Perhokalastajan vuosi alkaa kesäkuun alussa. Suurin tulva on yleensä jo laskenut ja joessa on
tinttien lisäksi myös suuria lohia. Kalastajia on todella vähän ja kalapaikkoja runsaasti. Korkean veden takia kalapaikat ovat rannan läheisyydessä. Kylmän ja korkean veden aikana parhaimpia perhoja ovat kirkasväriset ja suurikokoiset sidokset. Sopiva koukkukoko vaihtelee nro 3/0-2 välillä. Hyviä värisävyjä ovat hopea, kirkkaan keltainen/vihreä, kirkas oranssi, hopea-sininen ja vihreä. Siimana paras on kokonaan uppoava tai kärkiuppoava erittäin nopeasti uppoavalla kärjellä. Perukkeen pituus on korkeintaan 1,5 m. Juhannusta lähestyttäessä vesi laskee yleensä koko ajan ja samalla myös lämpenee. Juhannuksen aikoihin esim. Tenon vesi on 10 – 13 asteista. Lohia alkaa näkyä myös pinnassa hyppimässä. Tähän aikaan kalastuspaikkoja on kaikkein runsaimmin. Veden laskiessa hitaasti kalastus on tuloksellista, joskin kalapaikkojen muuttuminen vaatii kalastajalta taitoa ja valppautta pysyä mukana. Perhoista parhaimpia ovat edelleen kirkkaat, värikkäät sidokset, mutta pienempinä kuin alkukesästä.

Juhannukselta heinäkuun alkupuolelle saakka Tenon vesi laskee edelleen hitaasti. Jossakin vaiheessa heinäkuuta voi esiintyä ns. tunturitulva. Lämpimät säät sulattavat tuntureiden lumet, jotka Tenoon päästyään nostavat pienen tulvan. Veden korkeuden vaihtelu saa yleensä lohet liikkeelle, jolloin ne ottavat herkemmin myös perhoon. Lohennousu on usein runsainta juuri näihin aikoihin. Kalastuksessa keskitytään edelleen kirkkaiden nousulohien pyyntiin. Perhojen koko on pienentynyt nro 4-6 välille. Kesätulvan noustessa kannattaa kokeilla suurempia, pitempisiipisiä perhoja. Karvasiiven lisäkkeenä pari flashabou – suikaletta antaa tuntuvaa lisätehoa. Keskikesällä perhojen väriskaala on kaikkein runsain. Alkukesän kirkkaat värit toimivat edelleen ja niiden rinnalle tulevat tummemmat, hillitymmät väritykset. Perinteisten lohiperhojen rinnalla voi kokeilla vaikkapa pintaperhokalastusta. Suurin kalastuspaine ajoittuu juhannuksen ja heinäkuun alun seutuun. Useimmat lohestajat ajoittavat lyhyen lomansa parhaimman lohennousun aikaan, minkä seurauksena kaikki joutuvat jonottamaan.
Heinäkuussa vesi on alhaalla ja se on lämmintä. Lohta nousee edelleen runsaasti, mutta kalastaminen ei välttämättä ole tuloksellista. Parhaimmilla kalastuspaikoilla, erityisesti Alakönkäällä, on valtava ruuhka kalastajien pommittaessa pieniä, ”varmoja” ottipaikkoja.
Osaavat lohestajat hakeutuvat hiljaisemmille alueille. Erityisen hyviä ovat Utsjoen ja Yläkönkään välillä sijaitsevat alueet sekä Yläkönkään yläpuoliset koski- ja nivaosuudet. Lohille maistuvat pienet, niukoista materiaaleista sidotut perhot koukkukoossa 4-12. Mitä matalammalla ja mitä lämpimämpää vesi on, sitä pienempiä perhoja lohelle kannattaa tarjota. Suvantojen sijasta lohta pitää etsiä koskien kuohuista ja nivojen huopeista.

Elokuun alkupuolella lohta nousee vielä runsaasti. Tintit ovat Tenon omaa kantaa olevia, suurempia yksilöitä. Myös syksyn ensimmäiset suurkojamot nousevat näihin aikoihin. Lohta siis on ja tilaa enemmän kuin tarpeeksi. Kirkkaiden nousukalojen ohella kalastetaan myös paikkansa löytyneitä tummia asentokaloja.
Elokuun alun perhot ovat tummia, mutta haalistuneita värejä ja metallitinseleitä runko-materiaaleina kannattaa kokeilla. Elokuun lopulla perhot saavat tummeta entisestään. Musta, tummanpunainen ja tummanruskea ovat sopivia värejä. Päiväkalastuksessa hyviä ovat kulta-mustat, kelta-mustat ja oranssirunkoiset perhot. Tummien asentokalojen narraamisessa varmin tapa on härnätä samaa kalaa riittävän usein erilaisilla ja erikokoisilla perhoilla.

Lohiperhot

Lohiperhoihin liittyy uskomuksia ja taikaa. Tenolla moni valitsee perhon värin taivaan värin, joen pohjan värin tai rantakoivikon värin mukaan. Osa kalastaa aina mustalla ja osa käyttää vain tarkkaan sidottuja ”näyttelyperhoja”. Itse uskon yksinkertaisiin sidoksiin, joissa tärkeimmät kriteerit ovat koukun koko ja siipimateriaalin määrä sekä perhon värit. Uskomus omiin perhoihin on tärkeämpi mitä moni luuleekaan.
Lohiperhon koko valitaan pääsääntöisesti veden lämpötilan mukaan. Poikkeuksen koukun koon valintaan tekevät tulvavesi tai erittäin matala vedenkorkeus. Tulvavedessä käytetään suurempia perhoja ja matalalla vedellä pienempiä perhoja. Vielä kannattaa muistaa, että alkukaudesta käytetään tuuheampi siipisiä perhoja kuin loppukaudesta. Heinä-elokuussa siipimateriaalia on erittäin niukasti päiväsaikaan kalastettaessa ja perhon tärkeimmän osan muodostaa silloin runkoväri ja häkilä. Itse käytän normaalioloissa karkeasti seuraavaa ohjetta:
koukkukoko / vedenlämpötila
2/0 – 4 / +1 – 8 celsiusta
4 – 8 / +8 – 13 celsiusta
8 – 10 / +13 – 18 celsiusta
10 – 12 tai pintaperho / yli + 18 celsiusta

Lohiperhon väri valitaan vuoden ajan ja säätilan mukaan. Perussääntö on, että mitä kirkkaampi ilma sen kirkkaammat perhot ja päinvastoin. Tulvavesi vaikuttaa myös värin valintaan eli silloin käytetään aina normaalia kirkkaampia värejä sekä fluorivärejä. Näitä värejä kun löytyy perhoista, niin ei ainakaan ole täysin metsässä esim. Näätämöllä tai Tenolla:

ajanjakso / ilmatila / perhon päävärit

Kirkkaita värejä alkukauteen:
1.6.-20.6. / aurinko / vihreä, oliivi, keltainen, hopea, kulta, sininen
1.6.-20.6. / pilvinen / harmaa, sininen, keltainen
1.6.-20.6. / sade tai yö / musta, harmaa, keltainen, ruskea

Murrettuja ja hillittyjä värejä sydänkesälle:
20.6.-31.7. / aurinko / musta, punainen, oliivi, kulta
20.6.-31.7. / pilvinen / musta, ruskea, harmaa, sininen
20.6.-31.7. / sade tai yö / musta, tumman punainen, ruskea
Elokuulle tummia ja jyrkkiä kontrasteja/iskupisteitä:

1.8.- / aurinko / musta, punainen, kulta, kupari
1.8.- / pilvinen / musta, oliivi, viininpunainen, lila
1.8.- / sade tai yö / musta, tummanpunainen, tummanruskea

Parhaat lohiperhoni:

Green Higlander
On alkukesän ja kirkkaan ilman huippuperho Tenolla ja Näätämöllä, myös useissa muissakin lohijoissa. Koukkukoko 1-4.
Golden Miller
Kirkkaan ilman huippuperho kesäkuun lopulle, kun vedet alkaa lämmetä. Sopii etenkin aamu- ja iltaruskoon.
Silver doctor ja Norjan lohijoet
Jos pitäisi valita vain yksi, olisi se perinteinen Silver doctor. Se on ennen kaikkea kirkkaan ilman perho, joka toimii parhaiten kirkkaissa vesissä mm. Norjassa. Yleensä sinisävyiset perhot toimivat hyvin Norjan kirkkaissa vesissä. Koukkukoko saa olla suurempi kuin 6 #.
Sarvijaakko
On heinäkuun alun ja puolen välin jälkeinen huippuperho. Suosituin koukkukoko on 6-12.
Musta pombero ja Undertaker
On sopiva yöllä tapahtuvaan kalastukseen ja erittäin matalan veden aikaan. Suosituin koukkukoko on 8-10.
Pörhö ja Munro Killer, Neiden ja (Näätämö):
Pörhö on keskikesän ja pilvisen päivän huippuperho isommalle lohelle. Erittäin hyvä varsinkin Neidenillä. Suosittu koukkukoko on 6-10 .
Allys katka:
Oma suosikki koko kesän, kun kohteena on yli 10 kilon lohi. Parhaat saaliit ovat tulleet heinäkuun puolessa välissä. Koukkukoko 1-4 #
GeneralP sekä muut punaiset katkat ja Kymijoki:
Enpä voi kehua Kymijoen Siikakosken ja Ruhavuolteen isoilla lohilla verrattuina joen vakioporukkaan. Kyseinen katkajäljitelmä on kuitenkin omalta osaltani paras perinteinen lohiperho Kymillä. Koukkukoko normaalisti 4-6 #.
POMPERO ja Hellepäivän perho:
Kun lämpötila on helteen puolella ja vesikin 20 asteista on aika siirtyä pintabomberiin. On erittäin tehokas titeille iltapäivällä loppukesän puolella.
Black doctor ja muunnelmat:
Black doctor ja muunnelmat toimivat aina yöllä ja etenkin loppukaudesta. Kaikkein paras Black doctor on minulla ollut malli, jossa siivessä oli valkokärkistä oravaa ja kurkkuhäkilänä sinistä,
mutta niukasti. Tohtoreita kannattaa olla mukana reissulla jos toisellakin kokoina 4/0 – 12.
Lainaus: ”Ikimetsän keskellä virtaa joki. Laskeva aurinko purppuroi vanhan outamaan.
Lämmin ilta on muuttumassa sametinmustaksi yöksi. Alhaalla virrassa seisoo saamamies.
Jäntevä vapa kuljettaa taiturimaisesti siimaa, yötuuli kuiskii puiden lehvästössä.
Tummuvassa illassa saalistaa perho, joka on lohivirroilla legenda……… Musta Tohtori
kulkee virrassa asentokiviä etsien.”

Kalastuspaikan valinta

Kalastus tapahtuu tietenkin siellä missä lohia esiintyy. Paikkatuntemuksella on suuri etu, sillä lohet nousevat samoja reittejä pitkin ja asentopaikatkin ovat vuodesta toiseen samat. Suosituimmilla paikoilla on aina ruuhkaa ja niitä kannattaa välttää, sillä vain pieni prosentti kalastajista saa lohen. Tärkeämpi on ennakoida lohen nousu. Lohet nousevat yleensä parvissa ja jos edellisyönä on joltain koskelta saatu useita lohia, niin kalastajan tulee arvioida kuinka monta kilometriä jäljelle jääneet etenevät. Varsinkin Tenolla liikkuminen kannattaa, sillä 10 kilometrin matkalla saalistilanne voi olla täysin erilainen. Tenolta ja Torniojoelta löytyy useita rannalta kalastuspaikkoja, joissa saat kalastaa yksin tai korkeintaan parin muun kalastajan kanssa. Näissä lohen saanti on todennäköisintä.

Lohi viihtyy paikoissa, joissa vettä on yleensä 1,5 – 3 metriä, mutta erittäin lämpimän veden aikana sen tavoittaa syvempääkin. Oleskelupaikan pohja on usein sorakkoinen ja pikkukivinen, jossa on pieniä monttuja eli suojapaikka virranimulta. Isojen kivien takana ja akanvirroissa lohi yleensä levähtää vain hetkisen ja silloinkin isomman kosken alla tai päällä.

Hyvällä lohipaikalla virtaus on kohtalaisen tasainen ainakin kymmenen metrin matkalta. Liian hidasvirtainen alue ei ole lohien suosiossa. Asentokala vaihtaa paikkaa herkästi, jos vedenpinta
nousee tai laskee ja tätä tapahtuu isolla joella herkästi vesisateiden jälkeen. Lämpimän veden aikana kalastajan tulee hakeutua kalastamaan joen kylmimpiin osiin, joita ovat mm. kovemmat virtaamat ja sivujokien laskukohdat.

Monen kalastajan virhe on pommittaa lohen hyppypaikkaa. Jos lohi hyppää pystysuoraan isosti läsäyttäen, on se usein nousemassa vauhdilla ylävirtaan. Silloin kalastetaan nopeasti lohen edestä 10-50 metrin matka ja mahdolliset lepopaikat. Sen sijaan jos lohi näyttää pyrstöään tai päätään, kannattaa sitä kohtaa kalastaa ja varsinkin pari metriä alempaa, sillä lohi näyttäytyy yleensä olinpaikastaan ylävirtaan.

Mikäli olet oudolla paikalla kannattaa jokea tutkia rannalta. Tenolla on mahdollisuus yleensä kiivetä rantaa ylöspäin, josta joki näyttää ihan toiselta. Sieltä voi merkata muistiin mahdolliset
lohen olinpaikat. Syvänteet näkyvät tummempana ja akanvirrat näkyvät myös selvästi. Kalapaikkaan vaikuttaa myös valon vaikutus. Jos aurinko paistaa suoraan ylävirrasta lohen silmään on perhoa melko turha heittää. Silloin etsitään varjokohdat rantojen läheltä ja joen mutkat, joissa valo tulee eri suunnasta.

Kalastustekniikka

Kalastus aloitetaan aina reilusti rannalta, ettei säikäytetä mahdollisesti rantavedessä olevia lohia. Tenolla ja Tornionjoella lohien nousureitit kulkevat usein vain metrin parin päässä rannasta ja on hirveätä joka kesä seurata, kun osa kalastajista ryntää aina kahlaamaan suin päin puolijokeen asti. Näin estetään tehokkaasti muidenkin kalastajien lohen saanti. Kalastus-tapoja on periaatteessa vain kaksi: alkukaudesta kylmän veden aikana ja tulvavedessä kalastetaan upposiimalla läheltä pohjaa tai jos vettä on muuten useita metrejä. Samoin voidaan kalastaa, jos tiedetään lohen oleskelumontut. Muutoin kalastetaan pintasiimoilla, siten että perho ui 10-30 senttiä veden pinnan alapuolella. Nousua jatkava lohi ottaa yllättäen parhaiten lähellä pintaa uivaan perhoon ja kyllä lohi nousee syvemmältäkin, kun perho vain ui tarpeeksi ärsyttävästi tai tulee eteen yllättävästä suunnasta. Upposiimoilla heitetään yleensä viistoon alavirtaan päin, jolloin perho ei ui liian lujaa. Pintasiimoilla heitto tehdään normaalisti suoraan poikkivirtaan. Lohen perhokalastuksessa on tärkeitä, ettei perho ui koskaan liian lujaa eli mitä hitaampaa perho kulkee sen paremmin se pyytää. Tämä korostuu varsinkin, kun vesi on kylmää. Jotta perho ui sopivaa vauhtia, tulee opetella korjausheitto tekniikat. Helpointa on tehdä lyhyt korjausheitto ylävirtaan, siten että siimasta jää parin metrin mutka veteen. Suosittua on myös pelkästään roikottaa perhoa oletetun lohen yläpuolella, mutta siinä on omat ongelmansa saada perho pysymään vedenpinnan alapuolella. Perhon tulee aina uida, eikä se saa mennä virran mukana kuin eloton roska. Perhon uintiin saa elävyyttä, kun vedellään muutaman sentin liikkeellä käsin siimasta tai ohjataan vavan kärjellä perhon kulkua. Hyvin sidottu perho oikealla solmulla sidottuna ui melkein itsestään, jos heiton jälkeen peruke oikenee oikeaoppisesti eikä siima vedä perhoa alavirtaan.

Pintaperhokalastusta kannattaa kokeilla, kun vesi on erittäin lämmintä tai matalaa. Lohi ottaa parhaiten pintaperhoon aurinkoisella ilmalla ja päiväsaikaan kalastettuna.

Yhtä aluetta ei kannata kalastaa montaa minuuttia, mutta jos paikka näyttää selvästi lohipaikalta, niin kokeile perään toisenlaisella perholla. Jos lohi on näyttäytynyt, mutta ei ota kiinni, kannattaa pitää kymmenen minuutin rauhoitustauko ja kokeilla sitten ärsytysperholla esim. puna-mustalla kontrastilla.

Kun lohi nappaa kiinni, niin ei pidä hätäillä vaikka niin yleensä käy kokeneillekin kalamiehille. Lohen leuka on kova ja kiinnijäämiseksi se tarvitsee pienen vastanykäisyn. Jos hermot pitävät, niin anna lohelle heti tärpin tunnettuasi hieman löysää siimaa ja vasta sitten nosta vapa pystyyn. Virrassa tämä keino riittää usein lohen kiinni jäämiseen, mutta tyynemmässä vedessä nykäise lyhyesti vavan pystyyn nostamisen päätteeksi.

Varsinaisessa väsytyksessä on muutamia kultaisia sääntöjä. Ensikin yritä pitää lohi niin lähellä itseäsi kuin mahdollista. Pidä vapa pystyssä koko ajan ja siima sopivan tiukalla. Jos lohi hyppää, niin laske vavan kärki heti veden pinnan tasolle, mikä yleensä rauhoittaa kalan. Kun lohi hyppää ja vavan kärki lasketaan, niin siima löystyy ja tämä rauhoittaa kalan. Lohi väsyy nopeasti, jos sen saa pysymään liikkeessä koko ajan. Jurova lohi on saatava liikkeelle, vaikka pikkukiviä heittelemällä. Tehokas konsti on myös mennä alavirran puolelle ja käyttää vavan kärkeä veden pinnan tasalla. Vielä kun pitää itsensä koko väsytyksen ajan lohen alapuolella, niin hienosti menee. Väkisin lohta ei kannata vastavirtaan kiskoa, sillä silloin oikeaa tai katkeaa koukku tai peruke pettää. Mikäli kyse on todella isosta lohesta, niin se menee minne haluaa ja silloin mennään itse perässä, ettei siima lopu. Mikäli rannalla on muita kalastajia, kannattaa huutaa lohi kiinni.

Kun lohi alkaa väsyä, tulee valita rannalta kohta missä otat sen ylös. Asiaa helpottaa, jos mukana on haavi- tai koukkumies. Yksin ollessa lohi kannattaa aina ”kävelyttää” rantaan. Pidä vain siima kireällä ja kävele rantapenkkaa ylös. Väsynyt lohi seuraa melko helposti, kun sen pää on vain suoraan rantaa kohti. Vedon pitää olla tasainen eikä nykivä.

Kalapäiväkirjan kertomaa:

Merkintöjä vuosien varrelta tutkiessani voin todeta seuraavaa:
– Eniten lohia on tullut aamulla kello 6-8 välillä sekä kello 20-24 välillä. Hyvää kalastusaikaa on
myös iltapäivä kello 15-17.
– Parhaiten kaloja on tullut täyspilvisenä päivänä tai sateella.
– Parhaat saaliit on tullut kun veden lämpötila on ollut +10-13 astetta.
– Eniten kaloja kalastustunteihin verrattuna on tullut 15.-20.6. ja 10.-15.8, mutta määrällisesti
heinäkuun alussa, jolloin eniten on tullut joella aikaa vietettyä.
– Suurimmat lohet olen saanut elokuussa ja tittejä olen saanut parhaiten kesäkuun lopussa ja
heinäkuun alussa. Suuret lohet on katkonut siimoja tyypillisesti kesäkuun puolessa välissä.
– Yli 10 kilon lohet ovat ottaneet 80 %:sti koukkukokoon 4 tai pienempään perhoon.

Teksti ja kuvat: Mikko K

Kuvia lohiperhoista LPK:n galleriassa

Siian perhokalastus

Siian perhokalastus on antoisaa

Siian perhokalastusta ei paljoa harrasteta, kuitenkin se on hyvinkin antoisaa ja hauskaa. Siikaa on paljon useissa puhtaissa järvissä ja joissa. Päijänteen Pulkkilanharju on hyvä retkikohde siian perhosteluun. Samoin on Haapamäen Valkeinen, jota kannattaa kalastaa tyynellä säällä pikkuruisilla pintureilla. Järvisiika on tyypillisesti ½ – 1 kg luokkaa, mutta hyvällä syönnillä niitä saattaa saada ja paljon.

Vaellussiikaa tapaa taasen suurista joista. Torniojoki Kukkola ja Kymijoen suuhaarat ovat syksymmällä oivallisia suursiian saama paikkoja. Korkeakoskelta saatujen siikojen painot ovat yli kilon ja suurimmat ovat yli kolmen kilon painoisia siikajättejä.

Hyvinkin herkkä ja notkea vapa on hyvä valinta siialle. Kela saa olla myöskin keveästi rullaava, jotta siika saa siimaa sitä halutessaan. Peruke saa olla pitkä ja kärjestään ohut. Siika syö pientä ravintoa, joten koukkukoon tulee olla 14 – 22 väliltä. AFTM 3-4 -luokan vapa riittää oikein hyvin siialle, mutta vavan tulee olla ainakin yhdeksän jalan pituinen. Kelluva siima toimii hyvin keväälläkin, kunhan peruketta painottaa, jotta perho saadaan lähelle pohjaa. Perukkeen pituus vaihtelee 2 – 4 metrin välillä riippuen kalastuspaikasta. Perukesiimalle sopiva vahvuus löytyy 0,12 – 0,20 väliltä. Siikaa kalastetaan pitkillä heitoilla ja näin ollen vavan on oltava riittävän pitkä.

Siianperhokalastuksessa on kolme varsinaista huippusesonkia: jäiden lähdön jälkeinen larvastus, alkukesän pintaperhokausi ja syksyn kutua edeltävä pyynti. Kukin sesonki kestää vain parista päivästä muutamaan viikkoon, joten paikalla on oltava oikeaan aikaan, mikäli siian meinaa saada helpolla.

Siikojen perhokalastus on monelle aktiiviselle kalastajalle varsin vieras kalastusmuoto. Kuitenkin siikojen perhokalastus antaa saalista mukavasti siellä missä siikoja vain esiintyy. Varsinainen taitolaji onkin ainoastaan isojen siikojen saanti haaviin.

Kesällä syöntiaika on parhaimmillaan illalla, kun aurinko on laskemaan päin ja jatkuu tyynenä ja lämpimänä yönä koko iltayön. Kunhan kuoriutuvia hyönteisiä vain on. Siika imaisee hyönteiset pintakalvosta hyvin pienieleisesti. Varsinkin iso siika on äärimmäisen varovainen ja jättää jälkeensä vain pienehköjä tuikkirenkaita. Illalla niitä saattaa olla tuhkatiheästi, kuitenkin usein kaukana rannasta. Vene tai kelluntarengas on silloin oiva apu. Rannalta kalastettaessa on yleensä tehokkainta asettua sopivaan paikkaan ja odottaa ohi uivia kaloja. Siikojen perässä juokseminen vain karkottaa kalat.
Kesäinen pinturikalastus on hauskaa. Pintaperhoiksi käyvät yleensä kaikki harmaat, ruskeat ja mustat pinturit. Kokoluokka perhoilla on 14–20 (mm. Black Gnat, B. Buzzer, B. Midge, B. Palmer). Illalla harmahtavia ja päivällä kirkasvärisempiä kuin yöllä, jolloin mustat ovat aina hyviä. Oliivi on hyvä väri, esim Greenwells Glory.
Siika on pintaperhon valinnassa erittäin tarkka. Perhon koko, kelluvuus ja sävy ovat tärkeitä. Pieni musta, harmaa, oliivi pinturi toimii aina siialle, kunhan oikean värin löytää. Kaijakka pintaperho on yksinkertainen mutta on paras pintaperho. Pieni Klinkhammer on hyvä perho varovaisella syönnillä.
Siian tärppi onkin usein verkkainen imaisu ja tällöin vastaiskua ei tehdä ollenkaan. Kala saa kiinnittää itsensä tai sitä voi avittaa siirtämällä vavan kärkeä sivulle. Tartuttuaan siika pyöriskelee hetkisen paikallaan kunnes sukeltaa syvemmälle. Siika ei pane kummastikaan vastaan. Saat sen haaviin, jos osaat pitää siiman kireällä, muttet kiristä liikaa. Siian suupielet murtuvat helposti.

Kevätpyyntiin nymfejä, pupia ja larvoja. Tummia värisävyjä ja kelta-, vihreärunkoisia, tai punaisia kannattaa kokeilla. Kuulapäillä pääsee nopeiten pohjaan, johon niitä myös jää paljon. Kannattaakin sitoa paljon ja ns. minuuttiperhoja. Uppoperhon tärkein ominaisuus onkin sitomisen nopeus >> niitä menettää pohjakosketuksissa. Kuulapäillä ja lyijyllä painotetuilla pääsee pohjaan. Kalathan ovat yli 95 % ajastaan pohjassa syöden hyönteisiä. Oliivit ja ruskeat larvat ja pupat toimivat hyvin, siialle MUSTA on kuitenkin erittäin hyvä väri. Punaisia surviaisia on myös hyvä uittaa. Jokainen heitto on kalastettava loppuun. Siika ottaa usein aivan rannasta kun olet nostamassa nymfiä vedestä. Elävä nymfi nousee kohti pintaa, jossa sen selkänahka repeää ja siivet aukeavat. Tätä ”nousua” matkimalla saat siian tarttumaan syöttiisi.

Syyspyyntiä juuri ennen kutua kannattaa kokeilla. Tapseihin sidotaan 2-3 larvaa tai nymfiä noin 30 – 50 sentin välein. Kalastustekniikka on yksinkertainen: Perhot tulee saada pohjan tuntumaan ja joesta etsitään monttuja tai muuten suojaisia paikkoja. Siiat uivat usein aivan rannan tuntumassa, joten kahlaamista tulee välttää.

Siikasetti:

Kovin kranttu siika ei ole. Perho kyllä kelpaa, kunhan se on tarpeeksi pieni. >> Kokoa 24 oleva musta mäkärä on hyvä. Tapsi saa olla 0,10 ja vapa AFTM 3 ja vapa 11 jalkainen.

Teksti ja kuvat: Mikko K

Siikaperhoja galleriassa LPK:n galleriassa

Hammonjoki

Hammonjoki yleistä

Otsikkokuva/kala: Markus Johansson. Tiikeritaimen (taimenen ja puronieriän risteytys) 5.12.2015 Hammonjoki. Lisää voit lukea Markuksen kalareissusta Kalafongaus-blogista

Hammonjoki sijaitsee lähellä Hollolan kirkonkylää, saa vetensä Salpausselän soraharjujen lähteistä ja laskee Vesijärveen. Joki on ainoita Vesijärven valumaalueella sijaitsevia taimenjokia, jossa on luontaisesti lisääntyvä taimen ja puronieriäkanta. 1990luvun puolivälissä Hammonjoen historiassa käännettiin uusi lehti. Paikalliset asukkaat ja seutukunnan yhteisöt päättivät tehdä siitä vetovoimaisen perhokalastuskohteen. Tästä alkoi uuttera kehitystyö, jonka tähänastisista virstanpylväistä merkittävin on kevät 2007, jolloin joen kalataloudellinen kunnostaminen
saatiin päätökseen.

Kalastuskohteena Hammonjoki jakautuu kahteen erilliseen kalastuslupaalueeseen. Näistä pidempi, puolentoista kilometrin mittainen alue 1 sijoittuu alajuoksulle, Vesijärven ja Koveroistenjärven väliin, kun taas puolen kilometrin mittainen alue 2 ulottuu Koveroistenjärven eteläpäästä aina Sepänpuron ja Laavijoen yhtymäkohtaan.
Hammonjoen valumaalueen pintaala on noin 45 km2. Pääuoma alkaa Kiikunjoen nimellä, muuttuen Sepänpuroksi. Joki levenee Koveroistenjärveksi joka laskee Hammonjokena Vesijärveen.
Hammonjoen käyttö- ja hoitosuunnitelma 2007-2017: Hammonjoen KHS (pdf)


Hammonjoen sähkökoekalastustuloksia

  • Hammonjoella 11.-13.9.2013 tehtyjen sähkökoekalastusten tulokset .xls | .htm-sivuna
  • Hammonjoella 23.-24.10.2012 tehtyjen sähkökoekalastusten tulokset .xls | .htm-sivuina

Kalastus

Hammonjoki perhokalastuskohteena

Hammonjoki on perhokalastuspaikkana haastava. Se vaatii tutustumista ja opettelua, mutta usein se myös palkitsee kärsivällisen. Ehkä tässä onkin yksi sen suosion salaisuuksista. Virran pysyessä sulana Hammonjoella voi kalastaa ympäri vuoden, mutta kesä on selvästi Hammonjoen parasta aikaa. Varsinainen kalastuskausi alkaa yleensä toukokuun puolen välin aikoihin, jolloin vedenpinta laskee ja vesi kirkastuu.
Kalastuskausi pysyy hyvänä noin lokakuun alkuun, jonka jälkeen syyssateet nostavat veden pintaa ja vesi sameutuu. Kirkkaan veden aikaan kalat ovat yleensä valppaita ja reagoivat herkästi, joten kalastajankin on liikuttava varovasti ja ajan kanssa. Samean veden aikaan kalojen havaitseminen vaikeutuu ja kalat eivät reagoi kalastajaan yhtäherkästi. Hammonjoki on tunnettu varsinkin perhokalastajien keskuudessa puronieriäkannastaan, mutta kirjolohi on pääasiallinen saaliskala. Perhoon voi tarttua lisäksi taimen tai harjus.

Rauhoitusajat Hammonjoki!

  • Harjus: 1.4.-31.5.
  • Taimen: rasvaevällinen ja rasvaeväleikattu taimen joessa ja purossa 1.9.-30.11.
    (Rasvaevällinen taimen rauhoitettu kokonaan sisävesissä 64°00 N leveyspiirin eteläpuolella ja Suomenlahdessa, kaikilla merialueilla vuodesta 2019 alkaen, ei koske vesiä, joista ei vaellusyhteyttä järveen tai mereen.)