Kalan vapauttaminen on osa kalastusharrastusta

SVK tiedote 24.1.2018
Ajat ja tavat muuttuvat, myös vapaa-ajankalastuksessa. Ruoan hankkiminen ei enää välttämättä ole suurin syy, kun lähdetään kalastamaan. Tilalle ovat tulleet kalastuksen tuoma ilo, rentoutuminen ja luontokokemukset. Yhä useampi vapauttaa ainakin osan saamistaan saaliskaloista. Kalojen vapauttaminen auttaa pitämään luonnonvaraiset kalakannat kunnossa.

Suomessa on noin 1,5 miljoona kalastuksen harrastajaa. Vapakalastuksen suhteellinen suosio on jatkuvassa kasvussa. Vuonna 2016 heitto- ja vetouistelun osuus saaliista oli yhteensä 26 prosenttia. Verkoilla saatiin saaliista enää alle 40 prosenttia, kun vielä vuonna 2000 verkkosaaliin osuus oli yli puolet. Vapaa-ajankalastajista yhä suurempi osa vapauttaa osan, tai toisinaan jopa kaikki saamansa saaliskalat. Kalojen vapauttaminen mahdollistaa kalastuksesta saatujen sosiaalisten, virkistyksellisten ja taloudellisten hyötyjen saamisen ilman, että kalakannalle aiheutetaan merkittävää kuolleisuutta. Saaliskalojen vapaaehtoisen valikoinnin avulla pystytään ylläpitämään terveitä ja vakaita kalakantoja, sillä isokoisten emokalojen tärkeys kalakantojen uusiutumiselle on vielä ottamatta huomioon kalastussäännöissä.

Myös professori Hannu Lehtonen kannattaa kalojen vapauttamista yhtenä kalakantojen hoitokeinona. Lehtonen toteaa Facebook-kirjoituksessaan mm. näin: ”Pyydystä ja päästä kalastus on aivan järkevää kalakantojen hoidon kannalta. Kun itse olen kalassa, saan yleensä myös sellaisia kaloja, joita en halua, ja otan talteen vain ruokakalat. Nykyisin säädökset edellyttävät alamittaisten ja rauhoitettujen kalojen vapauttamista, mutta sitä voi hyvin soveltaa myös muiden kalojen kohdalla. Esimerkiksi isojen kalojen vapauttamisella on paljon hyödyllisiä seurauksia.
Itse pidän pyydystä ja päästä kalastusta oikein toteutettuna sopivana kalakantojen hoitona. Ja siitä on myös tutkimuksiin pohjautuvaa näyttöä. Esimerkiksi omissa tutkimuksissamme havaittiin, että tehokas heittokalastus voi poistaa käytännössä kaikki kookkaat hauet parissa vuodessa. Kanta koostuu tämän jälkeen pienistä yksilöistä,” toteaa Lehtonen.

Kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii pyydystä ja päästä (C&R)-kalastuksen kieltämistä ja pitää sitä eläinrääkkäyksenä. Kalastaa saisi siis vain, jos aikomuksena on tappaa kala ja syödä se.
Jos kalalla itsellään olisi kyky vastata, haluaako se tulla vapautetuksi vai tapetuksi pyyntitapahtuman päätteeksi, ei vastauksesta liene epäselvyyttä. Kala ei kuitenkaan nykyisen tieteellisen tiedon valossa pysty tietoisiin päätöksiin, eikä myöskään tietoiseen kärsimykseen.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö vastustaa Kärnän esitystä. Vapauttamiskielto johtaisi kalastuksen harrastajien määrän nopeaan laskuun, istutusten lisääntymiseen entisestään ja sitä kautta entistä suurempiin kantojen sekoittumisongelmiin, lupahintojen kallistumiseen ja monen kalalajin osalta luontaisten kantojen heikkenemiseen ja häviämiseen. Saksan esimerkin valossa samalla tehtäisiin suuresta joukosta kalastuksen harrastajia rikollisia ilman kaloille itselleen koituvia hyötyjä.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Markku Marttinen puh. 044 759 9717
Kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju puh. 045 113 3050

Lue lisää: Ekologisesti kestävä kalastus edellyttää saaliskalojen valikointia

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 513 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.